Hevosen esi-isät elivät jo noin 50 miljoonaa vuotta sitten ja niitä kutsuttiin nimellä Eohippus – joka on siis hevosen varhaisin kantamuoto. Ne elivät Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa ollen korkeudeltaan vain koirankokoisia, 30-50 cm. Eohippuksella oli neljä varvasta etujaloissa ja kolme takajaloissa. Laji kuoli sukupuuttoon ja tilalla tuli hevoseläimiä, joilla oli vähemmän varpaita. Ensimmäinen yksivarpainen laji oli Pliohippus, joka eli noin 7 miljoonaa vuotta sitten.

Noin miljoona vuotta sitten Pliohippuksesta kehittyi Equus eli nykyhevonen. Varhaisimmat Equukset eivät tosin muistuttaneet nykyisiä hevosia kovinkaan paljoa, niiden vartalo oli samankaltainen kuin seeproilla ja pää muistutti aasin päätä. 8000-10000 vuotta sitten viimeiset Equukset kuolivat sukupuuttoon Amerikasta. Vasta 1500-luvulla ne palasivat sinne takaisin ihmisen tuomina.

Kun nykyhevoset eli Equukset olivat kuolleet sukupuuttoon Amerikan mantereelta ja elivät ainoastaan Euraasiassa, niistä kehittyi 4 erilaista rotua: przewalskinhevonen, tarpaani, metsähevonen (suohevonen) ja tundrahevonen. Nämä asuivat eri puolilla mannerta ja olivat sopeutunet elinalueidensa olosuhteisiin. Vain przewalskinhevonen ja tarpaani ovat säilyneet nykypäiviin asti.

Ensimmäiset arkeologiset löydöt hevosista Suomessa löytyvät vasta rautakaudelta. Ensimmäiset kuolainlöydöt ajoittuvat keskiselle rautakaudelle/kansainvaelluksen ajoille, 300-500 jKr. On kuitenkin mahdollista, että Suomessa on muun Skandinavian tapaan tavattu hevosia jo paljon aiemmin koska kielitieteen mukaan mm. sanat hepo ja varsa periytyvät hyvin vanhaan aikaan.

Me PetYardilla haluamme tukea lemmikkien hyvinvointia oikeanlaisella ruokinnalla. Siksi panostammekin tuotevalikoimamme sisällön tukemaan lajinmukaista tarvetta. Tiedämme myös, että kaikki eläimet lajien sisälläkin ovat erilaisia ja tarvitsevat toisistaan poikkeavaa ravintoa, niin makumieltymysten kuin erilaisten allergioiden ja sairauksien vuoksi. Mikäli tarvitset apua ruuan tai muun tuotteen valinnassa, niin ota yhteyttä matalallakin kynnyksellä. Autamme mielellämme!